maanantai 25. joulukuuta 2017

Jälleen vuosi alkaa olla lopuillaan. Vuosi on näyttely rintamalla on ollut kasvateillani sekä koirillani huikea vuosi. Ehkä mieleen painuvimpana Saksan reisulla juniori maailman voittaja tittelit. Vuosi huipentui Helsingin kolmepäiväsiin titteli näyttelyihin joissa ilokseni kasvattejani oli hienosti edustettuna kaikkina päivinä yli 10. Kennel Eerondaali sijoittui jälleen hienosti kymppi sakkiin Suomen Kennelliiton  vuoden kasvattaja kisassa sijalle 6. Olen erittäin tyytyväinen tähän tulokseen ja mikä huikeinta suurinmaksi osaksi kasvattajaluokat koostui järestäin neljästä eriyhdistelmästä. Mieleen painuvimpana jäi ehdottomasti Rainer Vuorisen sanat Kotka KV-Näyttelyitten BIS Voitosta. Rainer on rodumme ensimmäisiä tuomareita ja on suuri kunnia saada tällasen legendan suitsutus. Vuosi on ollut myös monen juniorin kasvattini esille marssi vuosi.


Sillä veljekset E.Five Stars ja E.Fox Mulder ovat molemaat voittaneet erittäin kovatasoset Royal Canin kisat. Ja näin siis saaneet paikan ensi vuoden huikeeseen loppu kisaan. Kun vielä kesto menestyjä E.Braveheart erikoisnäyttelyn BIS voittoa ja kutsu vuoden menestyjä kisaan sekä rotuyhdistyksen kiertopalkinto listaa lueskelen, voin todeta että meillä on ollut huippu vuosi. Kasvattajana haluan kiittää teitä kaikkia kasvattejeni omistajia kuluneeta vuodesta ja toivottaa kaikkea hyvää vuodelle 2018.


Suomen Kennelliiton kasvattaja sija 6

Maailman juniorivoittaja Eerondaali Five Star


Maailman juniorivoittaja Eerondaali Queen


torstai 6. heinäkuuta 2017

Kesän näyttelykausi on kovimmillaan ja tulokset ovat olleet mitä huikeimmat!!! Kiitos kaikille kasvattieni omistajille, että olette tuoneet ahkerasti esille kasvattejani.

Veljekset ovat voittaneet huikeat ROYAL CANIN JUNIORI kilpailut. Paljon onnea Marika ja Sari <3


Eerondaali Dancing Queen kävi kilpailemassa Liettuassa ja oli hienosti VSP ja näin siis BALT JW-17



Kovatasoisessa kasvattajakilpailussa Kennel Eerondaali sijoittui Kotkassa ja Tuusulassa BIS1! Olen erittäin otettu, sillä nämä luokat koostuivat vasta juuri junnuikään päässeistä kasvateistani.



Marika ja Turbo <3



Huippukunnossa oleva Kiti, Eerondaali Inspiration, on ollut näyttelyistä toiseen ROP veteraani. Tällä tytöllä ei paljoa ikä paina, onnea vielä juuri 9-vuotta täyttäneelle Kitille :) 





Uusin tulokkaani Ässä, Eerondaali Gambler, ROP pentu Tuusulassa. 

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Näyttelykuulumisia

Tänä vuonna erikoisnäyttelyn tuomarina tomi pitkän linjan tuomari Marja Talvitie. Tuomarilla oli selkeä näkemys mihinkä piirteisiin hän painotti rodussa. Olen äärimmäisen onnekas kun näin kasvattejani suuren joukon siitä suurin kiitos teille kasvatin omistajat 💗

Suurimpana voittona Erikoisnäyttelyn BEST IN SHOW Eerondaali Braveheart



BIS pentu Eerondaali Five Stars



Imatra KV näyttelyissä Kennel Eerondaali BIS-3 kasvattaja

Tampere KV näyttelyissä Kennel Eerondaali kasvattaja 2, KP

Turbo on juossut ketterästi kehiä ollen aina ROP-pentu. Tästä pojasta tulemme kuulemaan lisää 😊 Onnea Marika Turbon huikeasta kehien valtauksesta 💗

Meisin huippu viikonloppu Kosken ja Lahden ryhmiksissä. Kummassakin ROP, SERT ja Koskessa vielä RYP-2!!! Onnea Sari huikeista tuloksista 😊




maanantai 6. maaliskuuta 2017


Kasvatit ja yhteisomistuskoirat ovat käyneet ahkerasti terveystarkastuksissa. Kasvattajana pidän tätä osaa jalostuksessa luonteen lisäksi tärkeimpänä. Näillä tuloksilla on jälleen hieno luoda tulevaisuutta.

Kasvattini ovat kiertäneet ahkerasti kehiä pitkin ja poikin. Onnea teille kaikille huikeista tuloksista!

Eerondaali Disney "Meisi" Vilnan KV näyttelyissä BIS-2 juniori

 Eerondaali Gossip Girl BIS pentu Norjassa

ROP Eerondaali Braveheart ja VSP Eerondaali Disney

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Vuoden aloitus

Vuosi 2017 startannut käyntiin ja pennut ovat ahkeraan kiertäneet kehiä. Kiitos Sari,Marika ja Marianna pentujen esille tuomisesta. Odotan innolla mitä näistä pennuista kehittyy.


Turku KV-Näyttelyissä itse köpöttelin kepeillä polvioperaation takia. Kiitos ystävät isosti avusta <3 Kasvattajaluokka hienosti BIS3 :)